Valokuvia

TOIMINTAVUOSI 2016
Vuoden 2016 syyskousta edelsti Ekumeenisessa Taidekappelissa Turun Hirvensalossa.
Kirkon esitteli itseoikeutetusti Hannu Konola.
KERÄILIJÄRISTEILY 2016

 

Keräilijäristeily toteutettiin toisen kerran picnicristeilynä ja se todettiin toimivaksi menetelmäksi. Parikymmentä eri alojen keräilijää kokoontui aamupäivällä seminaariin, buffetruokailun jälkeen oli omaa aikaa, mutta sekin vietettiin pitkälti yhdessä. Sää suosi, päivällä paistoi aurinko ja ennen saapumista Turkuun saimme vielä ihailla kaunista auringonlaskua.

Viron kesäretki suuntautui Saarenmaalle. Siellä tavattiin vurolaiset taiteilijat Kulliki Järviä ja Maret Olvet. Käytiin myös Sikke Sumarin paikassa.

Vuoden 2016 kevätkokousretki suuntautui Lohjan seudulle. Vierailukohde oli Tytyrin kaivos.

Tytyrin kaivos sisältyi kevään 2016 kevätkokousretkeen
TOIMINTAVUOSI 2015
Kevätkokousmatkalla pistäydyttiin Tarvaspäässä.
Kevätkokouksen taiteilijavieras Heikki Paakkanen
Kevätkokous Puotilan kartanossa
Syyskokousretki alkoi Liedon kahvimuseossa, jossa esittelijänä toimi Seppo Louhivuori.
Syyskokous pidettiin Nautelankosken museossa hienoissa maisemissa.
TOIMINTAVUOSI 2014
Tammikuun exlibrisilta aloitti Turussa yhdistyksen aktiivisen toimintavuoden
Vanhan Kirjan Talven pääsalin hyörinää helmikuussa Jyväskylässä
Hyvinkään Taidemuseon tilaisuutemme toisen reunan osallistujia, osa ehti jo poistumaan
Kevätkokousta edeltäneen yleisötilaisuuden osallistujia maaliskuussa Hyvinkäällä
Puotilan kartanon ystävien exlibrisilta Helsingissä
Halikon kirkkomaalla meetingin osallistujat tutustuivat aatelishautoihin
Wiurilan kartanon museokärryjä Halikossa meetingin retkellä
Viljo Hurmeen (1893-1987) taidetta
Viljo Hurmeen ateljeekodin pihamaisemaa Muurlassa
Kulkurin kaihoa pelimanniviikolla meetingin lounasvierailulla Perniössä
TOIMINTAVUOSI 2016
VIERAILIJOITA 2016
Ninni Pulli
Kari Häkämies
Matti Särkkä
Iida Rauma
VIERAILIJOITA 2015
Aiju von Schönemann ja Vuokko Valkamo
Harri Raitis
Rauno Lahtinen
Vierailijoita 2014
Suomi-Puola -yhdistyksen Harri Helttula
Sarjakuvataiteilija Tuuli Hypén
Taidegraafikko Hannu Lindholm
Kuvataiteilija Mari Peuho
Kirjailija Eeva Nikoskelainen
Kirjailija Pirkko Arhippa
Kotiseutupersoona Hanna-Maija Saarimaa
Jorma Pellinen, Osakekirjakeräilijät ry
Tulkki Lilioara Petca, Romania
Exlibristaiteilija Ovidiu Petca, Romania
Keräilijätaiteilija Seppo Louhivuori
Vierailukohteita
Tykö Sallisen Jalmari Ruokokosken Krapulan ja Humalan piha-aitta
Lasten ja nuorten taide lumosi Villa Artussa
Sirkusaiheinen näyttely Hyvinkäällä
Viljo Hurmeen taidetta Muurlassa
VIERAILIJOITA
TAPAHTUMIA 2016
Exlibrismeeting alkoi perjantai-iltana seminaarilla.
Kirjailijavieras Anneli Poukka
Ulkomainen taiteilijavieras Ewelina Rivillo
Lauantain retki suuntautui Satakuntaan, jossa Villilän elokuvastudiot meille esitteli Ismo Isoviita.
Jalomäen umpipiha kuului myös lauantiretken ohjelmaan.
Orvokki Hanses ja Seija Kanto
Iltapäiväkahvit joimme PorissaCafe Solossa.
TAPAHTUMIA 2015
Keräilijäristeilyllä esiteltiin rakas esine. Tässä Pirjo Penger.
Keräilijäristeilyn porukkaa
Aila Heikkala ja hänen lasityönsä Meetingissä Soiniemessä
Aimo Ruisniemen huuliharppuesitys meetingissä
Meetingretki suuntautui Mänttään ja sen upeisiin museoihin
Naantalin kaupungintalolla vietettiin meetingin päättäjäistilaisuutta
Mölkkykilpailun voittaja Seija Kanto
Tapahtumia 2014
Vanhan Kirjan Talven asiantuntijat Jyväskylässä, vas. Tuomo, Toivo, Kosti Saarikoski ja Reijo Hiirasto
Taide- ja antiikkimessujen päivystäjinä Turussa vas. Pirjo Penger, Ulpu Kavanti ja Irmeli Huhtanen
Tampereen kirjamessuilla kävi 20.329 vierailijaa. Osastollamme exlibrikset kiinnostivat grafiikan taideteoksina.
Maailmankilpailumme taidegrafiikkaa sekä kolmen vanhan suurkokoelman exlibriksiä etsijöiden aarteiksi oli Tampereen messuosastolla.
Aulis Kotaviita ja Ari Hakulinen musisoivat meetingissä
Seija Kannon tyylinäyte mölkyssä. Viime vuoden mestarin heittoa seurasivat Ulpu Kavanti, Matti Kaukonen ja Jouko Malmi