AJANKOHTAISIA ASIOITA

 

4.1.2018 EXLIBRISILTA

Exlibrisilta. To 4.1. klo 17 Turun NNKY:n huoneistossa. Kirjailijavieraana Marja Hartola, jatkona huutokauppa.

 

1.2.2018 EXLIBRISILTA

Exlibrisilta to 1.2. Lehden 101 postitustalkoot.

 

KUVIA JA TEKSTIÄ TAPAHTUMISTA. 

Yhdistyksen 25-vuotispäivänä kokoontui reilu parinkymmenen hengen ryhmä Panimoravintola Kouluun.
Taikuri Marcus Aleksander hämmästytti kaikki taidoillaan
Whatever Sisters lauloi esimerkiksi exlibriksistä

 

 

Kesäretki Vilnaan onnistui hienosti. Menomatkalla poikkesimme ristien mäellä. Vilnassa teimme puolen päivän opastetun kiertoajelun ja retken Trakain linnaan. Vilnalaisia exlibristaiteilijoia tapasimme yhtenä iltana. Mukana olivat mm. Alfonsas Cepauskas ja Irina Panaskova. Mielenkiintoinen nähtävyys oli Uzupisin taiteilijakaupunginosa.

Yhdistyksen kevätkokouretki suuntautui remontoituun Kansalliskirjastoon, jossa opastuskierroksen lisäksi saimme tutustua kirjaston exlibrisharvinaisuuksiin. Kevätkokous pidettiin hotelli Vaakunan Loisto-baarissa, jossa saimme ihastella myös taikuri Heikki Harhan (nevala) taikatemppuja.

 

 

Keräilypicnic onnistui taas kerran hienosti. Aamupäivä kului nopeasri seminaarissa. Laivan vaihdon ja ruokailun jälkeen rentouduttiin ravintolassa ja ihailtiin auringonlaskua.
.



 

 

.

 

 

Aktiivista yhdistystoimintaa

Exlibris Aboensis ry on kulttuuria arvostava, valtakunnallisesti toimiva, alan kv. liiton FISAE:n jäsenyhdistys. Parasta on monipuolisen toiminnan perusta, noin 500 mukavaa jäsentä. Värikäs 32-sivuinen lehti ilmestyy 4 kertaa vuodessa.

Yhteystiedot: Mertatie 12, FI-21100 Naantali, 040 589 0386, info@exl.fi, www.exl.fi

Jäsenmaksu 25 €.

IBAN FI40 1173 3000 6652 35, SWIFT    NDEAFIHH

Y-tunnus 1628029-7

Exlibris Finland 100 -projekti

Valtioneuvoston kanslia on hyväksynyt yhdistyksemme Exlibris Finland 100 -hankkeen Suomen itsenäisyyden satavuotisjuhlavuoden ohjelmaan. Hanke esitellään myöhemmin.

Erkki Tanttu 1970, 84 x 46
Raimo Kanerva, 148 x 103

KIEHTOVA HARRASTUS LUMOAA

Exlibrikset ovat kiehtovan monipuolinen harrastus, joka kokoaa taiteesta, kirjallisuudesta ja muusta kulttuurista sekä keräilystä kiinnostuneet yhteisen mielenkiinnon tapahtumien pariin.

Symboliikka on avainasemassa, sillä usein ihminen valitsee oman merkkinsä kuva-aiheeksi niitä asioita, jotka ovat hänelle elämässä tärkeitä: ammatti/työ, harrastukset, koti/perhe/suku, luonto tms.

LIITY JÄSENEKSI

Tulosta tästä liittymislomake, täytä ja postita lomakkeessa mainittuun osoitteeseen, sillä haluamme taltioida jäsenlomakkeet allekirjoitettuina.

Tervetuloa mukaan toimintaan!

Edullisen jäsenmaksun 25 € suorittanut jäsen saa kuluvan vuoden lehdet, jäsenluettelon, lyhyet kielikäännökset vaihtotarjouksiin sekä ohjeen exlibristen tekotapamerkinnöistä ja runsaasti osallistumismahdollisuuksia hyvään harrastukseen. Bonuksena on oikeus viihtyä mukavan jäsenistön parissa.

IDEAEHDOTUS KOTISIVUISTA

KIRJAMESSUILLA JA YLEISÖTILAISUUKSISSA 

Exlibrisneuvontaa Turun kirjamessuilla 2013
Exlibrisneuvontaa Helsingin kirjamessuilla 2013

Exlibris Aboensis on ollut mukana omalla neuvonta- ja näyttelyosastolla säännöllisesti Helsingin, Tampereen ja Turun kirjamessuilla, Hämeenlinnan Antiikki- ja keräilymarkkinoilla sekä Jyväskylän Vanhan kirjan talvessa. Olemme ajoittain vierailleet myös Lahden, Oulun ja Vaasan kirjamessuilla sekä lukuisissa muissa pienemmissä tapahtumissa.

Taide kiinnostaa nuoria

Nuoret ladyt Vilma Koivumäki ja Katri Tikkanen Nokialta hankkivat taidegrafiikkaa Tampereen kirjamessujen osastoltamme

Meetingin taiteilijavieras Ovidiu Petca Romaniasta

2006, opus 934, 120 x 86
2012, opus 1111, 129 x 130